Antoisaa tutkimustyötä musiikin ja taiteen parissa

Taide voidaan nähdä kaikille kuuluvana peruspalveluna, joka luo yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia. Tutkijat pyrkivät arvioimaan uudelleen taiteen ja yhteiskunnan suhdetta tasa-arvon näkökulmasta ja selvittämään, millaiset ryhmät jäävät systemaattisesti taidepalvelujen ulkopuolelle.

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian professori 
Heidi Westerlund johtaa kahta, poikkeuksellisen laajaa tutkimushanketta. Ensimmäinen näistä, Suomen Akatemian rahoittama nelivuotinen tutkimusprojekti Global Visions through Mobilizing Networks, on etenemässä kohti päätöstä. Se on toteutettu yhteistyössä Tel Avivin Levinsky Collegen ja Kathmandussa sijaitsevan Nepal Music Centerin kanssa. Hankkeen kantavana ajatuksena on, että verkostoitunut yhteistyö eri konteksteissa toimivien musiikin opettajankouluttajien välillä auttaa tunnistamaan oman viitekehyksen rajoittuneisuutta ja siten edistää uusien visioiden luomista musiikinopettajakoulutukseen.

—Toinen jättihanke, Taideyliopiston koordinoima ArtsEqual, tutkii, kuinka taide julkisena palveluna voisi lisätä yhteiskunnallista tasa-arvoa ja hyvinvointia 2020-luvun Suomessa. Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama hanke kestää kuusi vuotta ja tähän mennessä lähes 100 tutkijaa musiikin, teatterin, tanssin, kuvataiteen ja museon aloilta on osallistunut toimintaan jossain muodossa, Westerlund kertoo.

ArtsEqual-hankkeessa tutkitaan taiteen asemaa Suomessa kaikille tasapuolisesti kuuluvana peruspalveluna. Taiteella osana kulttuuria on tärkeä asema hyvinvoinnin ja osallisuuden näkökulmasta, ja siksi on tärkeää, että se olisi kaikkien saatavilla.

Kuvassa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian professori Heidi Westerlund.
Kuva: Eeva Anundi

 —Tuotamme uutta tietoa siitä, miten taiteen nykyisiä julkisia palveluja tulisi kehittää tasa-arvon ja hyvinvoinnin näkökulmista. Hankkeessa tutkitaan muun muassa kouluissa, taiteen perusopetuksessa, vanhuspalveluissa, sairaaloissa, monikulttuurisessa nuorisotyössä ja vankiloissa toteutettujen osallistavien taiteen ja taidekasvatuksen interventioiden toteutusta. Tarkastelemme myös ehtoja, joilla ne voivat vakiintua osaksi palveluja ja taidealojen ammatillista toimintaa.

Tarvitaan uudenlaista ajattelua, sillä myös yhteiskunnan rakenteet muuttuvat. Esimerkiksi eläkeikäisten määrä kasvaa Suomessa, mutta heidän mahdollisuutensa musiikin opiskeluun ovat pienet. Vaikkapa jonkin soittimen opiskelu voi tuoda eläkeläisen elämään sisältöä ja jopa syyn nousta aamuisin sängystä ylös. Ihmiset elävät pidempään terveinä, ja monet haluavat työelämän jälkeen mielekästä tekemistä. Se pitää ottaa huomioon myös yhteiskunnan varoin kustannettavissa kulttuuripalveluissa.

—Hankkeessa on myös kiinnitetty huomiota siihen, että koulut eivät aina palkkaa päteviä musiikinopettajia. Koulu on periaatteessa tasa-arvoinen, mutta käytännössä tasa-arvo ei toteudu: on oppilaita, jotka eivät saa musiikin opetusta koko alakouluaikana. Kyse on arvostuksen puutteesta suhteessa rahan säästöön, Westerlund toteaa.

Musiikin opettajankoulutusta Nepaliin

Global Visions -hanke on tukenut musiikinopettajien koulutuksen suunnittelua Nepalissa. Muusikot mielletään Nepalissa edelleen yhteiskunnan hierarkiassa alimpiin kasteihin, vaikka virallisesti kastijärjestelmää ei enää ole. Muusikkoja ja musiikinopettajia ei arvosteta, eikä musiikinopettajia ole koulutettu, vaikka kansallinen opetussuunnitelma koulujen musiikinopetukseen on olemassa.

Perinnemusiikin käytännöt ovat arvokkaita, mutta ne pitävät samalla yllä tiettyjä sosiaalisia rakenteita. Hankkeen puitteissa on tehty esimerkiksi elämäkertatutkimus nepalilaisesta muusikosta, joka alkoi opettaa yhteisönsä musiikkia tytöille. Se on vastoin paikallista tapaa, ja muusikko joutui siksi yhteisönsä hylkimäksi.Tutkimus innoitti nuoria nepalilaisia musiikinopettajia yhteiskunnallisesti aktiiviseen muutostyöhön.

—Nepalissa muusikon ammatti on uusi. Perinteisesti rituaaleissa ja juhlissa esiintyvät muusikot eivät ole saaneet palkkaa työstään. Paikallisille yhteistyökumppaneille onkin ollut tärkeää saada sertifikaatteja opinnoista ja yhteistyöstä meidän kanssamme. Yksi hankkeen väitöskirjatutkijoista tuki toimintatutkimuksessaan paikallisia muusikoita uuden, kolme vuotta kestävän koulutusmuodon perustamisessa. Tutkinnon on tarkoitus antaa valmiudet muusikon yliopistotutkintoon, jossa pedagogiikka on keskeisessä asemassa. Kandidaattitason tutkinnosta on jo tehty sopimus nepalilaisen yliopiston kanssa.

Kuvassa professori Heidi Westerlund yhdessä hankkeen tohtorikoulutettava Laura Miettisen (keskellä) ja tutkija Claudia Gluschankofin (vasemmalla) kanssa. Gluschankof työskentelee musiikinopettajakouluttajana Levinsky Collegessa, Tel Avivissa. Kuva: Kalle Kallio

Ainutlaatuinen mahdollisuus

Kahden samaan aikaan alkaneen suuren hankkeen johtaminen on melkoinen urakka ja pienellä alalla toimiva professori ei voi siirtää esimerkiksi jatkokoulutusvastuutaan syrjään, joten kaikkiaan Westerlundille langennut tehtävämäärä on valtava.

—Täytyy kuitenkin sanoa, että tämä on ollut niin mieletön mahdollisuus alallemme ja olen kiitollinen siitä joka päivä. Sen avulla jaksaa aika paljon. ArtsEqual-hanke on herättänyt paljon kansainvälistä huomiota ja luonut aivan uutta yhteistyötä taiteen tutkimuksen alalla Suomessa. Hanke on puskenut meitä sellaisille alueille, joille ei muuten olisi tullut lähdettyä. Tutkijana tämä on ollut sisällöllisesti todella antoisaa, Westerlund iloitsee.

Työmäärästä selviämiseksi Westerlund on päätynyt jaksottamaan työntekoa tiukasti. Käytännössä se tarkoittaa keskittymistä yhteen asiaan kerrallaan.

—Kaaoksen välttäminen on tärkeää, sillä stressi saa voiton, jos alkaa miettiä, mitä kaikkea on jäänyt tekemättä. Teen suurimmaksi osaksi tutkimusta yhteistyössä jonkun toisen kanssa. Silloin työt täytyy organisoida siten, että siihen varattuna aikana tehdään, mitä oli tarkoituskin. Oman jaksamisen edistämiseksi pyrin myös urheilemaan aina, kun siihen on mahdollisuus.

Westerlund matkustaa ulkomailla melkein puolet työajastaan. Häntä pyydetään usein puhumaan ja konsultoimaan eri maihin. Hän on juuri palannut Kreikasta, jossa hän työskenteli norjalaisen ja brittitutkijan kanssa kirjahankkeiden parissa. Tämän niin sanotun työleirin yhteydessä hän kävi myös luennoimassa Ateenan yliopistossa.

—Tila inspiroivalle kollektiiviselle työskentelylle pitää luoda. Se ei useinkaan synny ahtaassa toimistossa ja yliopiston arjessa, jossa tekemättömät työt vyöryvät päälle, kokoukset keskeyttävät ajatukset, sähköposti kilisee ja puhelin soi. On tärkeää vaalia työn iloa ja riemua siitä, että pääsee eteenpäin ja saa keksittyä jotain uutta yhdessä kollegojen kanssa.

Teksti: Arja-Leena Paavola
Kuvat: Eeva Anundi ja Kalle Kallio

www.professoriliitto.fi