Pitkä ura geoinformatiikan näköalapaikalla

Maanmittauslaitoksella tutkimusprofessorina työskentelevä Tapani Sarjakoski on nähnyt oman uransa aikana kartta-alan suuren mullistuksen nopeasti kehittyvän tekniikan myötä. Parhaillaan käynnissä olevien tutkimushankkeiden tavoitteena on muun muassa kehittää infrastruktuuria tehostamaan paikkatiedon tutkimusta ja perustaa tietojen avoimeen saatavuuteen pohjautuva järjestelmä tutkijayhteisöjen käyttöön.

 

Geoinformatiikka on tieteenala, joka tutkii maata koskevan tiedon kokoamista, järjestämistä, hakua, analyysiä ja jakelua.

—Geoinformatiikan alkujuuret ovat 1960-luvulla, jolloin oivallettiin, että paperikartoilla esitetty tieto voidaan mallintaa ja tallentaa tietokantoihin. Tästä alettiin käyttää termiä Geographic Information System (GIS), eli paikkatietojärjestelmä, tutkimusprofessori Tapani Sarjakoski Maanmittauslaitoksesta kertoo. 

Kartta on paikkatiedon visuaalinen esitys. Siirtyminen tietokantoihin on tuonut arkikäyttöön esimerkiksi kännyköiden navigointisovelluksen, joka laskee nopeasti reitin ja antaa ajo-ohjeet haluttuun kohteeseen. Tämä on yksi tyypillinen paikkatietoanalyysin sovellus, joka ei aiemmin olisi ollut mahdollista.

Suurta MultiTouch-kosketusnäyttöä hyödyntävä karttasovellus toteutettiin osana Tekes-rahotteista MenoMaps-projektia Luontokeskus Haltiaan Nuuksioon. Kartat tarjotaan näyttelyvieraille vuorovaikutteisen käyttöliittymän muodossa, tavoitteena helppokäyttöisyys ja näyttävyys. Kuva: Milla Talassalo

Sarjakoski toimi vuosina 1988-2017 Geoinformatiikan ja Kartografian osaston johtajana Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksessa. Osasto koostui noin 15 henkilön tutkimusryhmästä, joka teki tutkimus- ja kehitystyötä geoinformatiikan ja kartografian alalla. Hän jätti osastonjohtajan tehtävät vuoden 2018 alussa ja toimii nyt tutkimusprofessorina ennen eläkkeelle siirtymistään.

—Tutkimukseni on ollut pääosin menetelmätutkimusta. Pyrimme kehittämään uusia menetelmiä paikkatietojen käsittelyyn ja hyödyntämiseksi eri sovellusaloilla. Viimeisimpiin hankkeisiin kuuluu tammikuussa 2017 alkanut Avoin paikkatiedon tutkimusinfrastruktuuri (oGIIR), joka tarjoaa paikkatietopalveluita, teholaskentapalveluita sekä osaamisverkoston. Tutkimusinfrastruktuuria rakennetaan yliopistojen ja tutkimuslaitosten sekä Tieteen tietotekniikan keskuksen (CSC) välisenä yhteistyönä. Suomen Akatemia valitsi hankkeen mukaan Suomen tutkimusinfrastruktuurien tiekartalle ja sen kehittämiseen saatiin rahoitusta Suomen Akatemian FIRI-ohjelmasta. Toimin hankkeen koordinaattorina vuoden 2018 loppuun asti, Sarjakoski kertoo.

oGIIR-projektissa hyödynnetään CSC:n laskentaympäristöä, jota suomalaiset tutkimuslaitokset ja yliopistot voivat nykyisin käyttää ilmaiseksi. Uusi oGIIR-infrastruktuuri perustuu olemassa oleviin tietoaineistoihin, rajapintapalveluihin ja toimivaan tutkijaverkostoon. Kansainvälisesti ajateltuna on merkittävää, että projekti jakaa avointa paikkatietoa ja laskentapalveluita yli tutkimuslaitosrajojen.

—Toisessa Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimushankkeessa kehitettiin laskentamenetelmiä erittäin suurten paikkatietoaineistojen nopeaan analysointiin. Tämä hanke päättyi jo vuonna 2015. Tutkimustyön vaatimaa pitkäjänteisyyttä kuvaa hyvin se, että hankkeessa mukana ollut yhteistyökumppani Åbo Akademin tohtoriopiskelija väitteli elokuussa 2019. Projektien täytyykin muodostaa pidempiä kaaria jatkuvuuden säilymiseksi. Parhaimmillaan tutkimus poikii jonkin uuden idean, joka johtaa taas toiseen tutkimushankkeeseen, Sarjakoski pohtii.

Tutkimusprofessori Tapani Sarjakosken tieteenala on geoinformatiikka, joka tutkii maata koskevan tiedon kokoamista, järjestämistä, hakua, analyysiä ja jakelua. Kuva: Milla Talassalo

Hänen tutkimusryhmänsä on ollut mukana myös isossa, EU-rahoitteisessa HaptiMap-tutkimushankkeessa. Sen yhteydessä selvitettiin, miten erilaiset paikkatietopohjaiset palvelut tehtäisiin esteettömiksi niin, että ne olisivat paremmin käytettävissä esimerkiksi näkörajoitteisille. Tutkijat kehittivät muun muassa selkokartan konseptia, joka otettiin käyttöön pari vuotta sitten Maanmittauslaitoksen tarjoamissa karttapalveluissa.

—HaptiMap-hanke on esimerkki siitä, miten EU-rahoitus tuli 2000-luvulla keskeiseksi rahoituslähteeksi ja myös kansainvälisen tutkimusyhteistyön katalysaattoriksi.

Unelma koordinaattirepusta 

Tapani Sarjakosken uran aikana suuri edistysaskel oli Yhdysvalloissa 1980-luvulla kehitetyn maailmanlaajuisen paikannusjärjestelmän, GPS:n saaminen laajempaan käyttöön 1990-luvun alkupuolella. GPS:n ansiosta kyetään helppoon ja tarkkaan mittaukseen ilman aiemmin käytettyjä kolmiomittaustorneja. Nykyään paikannus on tullut kännyköihin. Tekniikan arkipäiväistyessä harvat tulevat ajatelleeksi, miten mullistavasta kehitysaskeleesta on kyse. 

—Osana opintojani yhden tutkimusseminaarin aikana 1970-luvun lopulla haaveiltiin eräänlaisesta koordinaattirepusta. Tietyssä mielessä unelma GPS:stä siis oli jo olemassa, mutta kukaan ei olisi voinut uskoa, että se tulisi toteutumaan näin nopeasti ja täydellisesti. Omaa tutkimustani on kuitenkin muuttanut merkittävästi myös Internet ja mobiiliverkot, jotka mahdollistavat nopean tiedonsiirron. Tutkimusalamme kehitys nojaa vahvasti tietotekniikan edistymisen tarjoamiin mahdollisuuksiin, esimerkkinä vaikkapa paikkatietojen esittäminen tietokonenäytöllä ja viestiminen älypuhelimella, Sarjakoski selittää.

Sarjakoski aloitti opinnot vuonna 1972 Teknillisen korkeakoulun sähköosastolla, mutta vaihtoi melko pian maanmittausosastolle.

—Olin kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja näin, että siihen oli suuremmat mahdollisuudet maanmittausosastossa esimerkiksi yhdyskuntasuunnittelun opintojen kautta. Maanmittausosaston tekninen puoli vei kuitenkin mukanaan, sillä se on itselleni luontaisinta ja pysyy hyvin käsien ja korvien välissä.

Ensi vuonna Sarjakoski jää eläkkeelle täytettyään 68 vuotta. Nykyinen tutkimusprofessuurin pesti on yksi keino hiljaisen tiedon siirtämisessä uudelle osastonjohtajalle. Tutkimuslaitoksessa työskentelevän professorin työn selkein ero yliopistoprofessorin tehtäviin verrattuna on opetusvastuun puuttuminen. Opettaminen on vapaaehtoisuuden varassa ja monet käyvätkin pitämässä luentoja eri yliopistoissa, tosin Sarjakoski itse on tehnyt sitä melko vähän.

Taustalla olevat valokuvat ovat Geodeettisen laitoksen osastonjohtien kuvia siitä lähtien, kun Geodeettinen laitos perustettiin vuonna 1918. Osastonjohtajilla, jollaisena Sarjakoski itsekin toimi vuoden 2017 loppuun asti, on professorin arvo. Suurin osa kuvassa näkyvistä osastonjohtajista ovat geoinformatiikan rinnakkaisaloilta, kuten geodesian, geodynamiikan, fotogrammetrian, navigoinnin ja paikannuksen aloilta.  Kuva: Milla Talassalo

Tutkimusta tietämyksen ylläpitämiseksi

—Henkilökohtaisesti olen pohtinut tutkimuksen laajempaa roolia yhteiskunnassa. Tutkimustuloksia korostetaan, mikä onkin tärkeää, mutta ei pidä unohtaa, että tutkimuksen tekeminen on myös prosessi tietämyksen ylläpitämiseen. Mikäli yliopistoprofessori ei tee tutkimusta, väittäisin, että kyky välittää tietoa ja opettaa myös rapautuu. Vastaavasti tutkimuslaitoksissa tutkimustyö toimii tärkeänä keinona ylläpitää asiantuntijatehtävissä ja kehitystyössä tarvittavaa ammattitaitoa.

Tieteellisen tiedon ylläpidossa kansainvälinen yhteistyö on keskeisessä roolissa, siihen sisältyy tiedon tuonti Suomeen maailmalta. Tämä edellyttää verkostoitumista. Oleellista on, että itselläkin on tutkimuksen kautta annettavaa maailmalle, eikä ole pelkästään tietoa saavana osapuolena.

—Yhteistyön myötä projekteista tulee paljon mielenkiintoisempia. Suomella on ollut annettavaa esimerkiksi tietotekniikan vahvassa hyödyntämisessä ja laskennallisten menetelmien käytössä kartta-alalla. Minulla itselläni on paljon kontakteja ulkomaille. Opiskeluajaltani muistan, miten fotogrammetrian professori Kilpelä Teknillisessä korkeakoulussa oli erittäin kansainvälisesti suuntautunut ja sitä kautta kansainvälisyys on tullut luontaisesti elämääni mukaan. Väitöskirjaa tehdessäni olin pari vuotta tutkijana Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

Sarjakoski kuuluu Professoriliiton valtuustoon, jossa hän on tämän vuoden alusta edustanut tutkimuslaitosprofessoreja.

—Kokemukseni mukaan liitossa ja valtuustossa toimiminen on tärkeää. Professoriliitto on merkittävä taho professorien yhteisten pelisääntöjen luomisessa ja toiminta on tärkeää erityisesti verkostoitumisen kannalta. Yliopistoissa toimiville liiton rooli on merkittävämpää edunvalvonnan näkökulmasta. Viime aikoina yliopistoihin ja myös tutkimuslaitoksiin on perustettu Tenure Track -professorien ja apulaisprofessorien pestejä. Professoriliiton tekemät ohjeet vakinaistamispolulle ovat hyväksi avuksi myös tutkimuslaitoksissa.

Teksti: Arja-Leena Paavola
Kuvat: Milla Talassalo

www.professoriliitto.fi