Yhteiskunnallista vaikuttamista varhaiskasvatuksen tutkimustyöllä

Varhaiskasvatuksen professori Kirsti Karila on toiminut vuosien ajan asiantuntijana lukuisissa työryhmissä. Hän on korostanut poliittisten päätösten merkitystä varhaiskasvatuksen laadulle sekä tasa-arvon toteutumiselle. Vuonna 2019 Opetusalan Ammattijärjestö OAJ palkitsi Karilan Vuoden koulutusvaikuttajana.

Kaikille lapsille on taattava oikeus osallistua kansallisesti yhdenmukaisiin ja laadukkaisiin varhaiskasvatuspalveluihin. Tampereen yliopiston professori Kirsti Karila on kehittänyt suomalaista varhaiskasvatusta sekä tutkijana, opettajana että lukuisten työryhmien jäsenenä. Hän oli vaikuttamassa vuonna 2018 voimaan tulleeseen varhaiskasvatuslakiin, joka muun muassa nostaa korkeakoulutettujen työntekijöiden määrää päiväkodeissa.

Suhtautuminen varhaiskasvatukseen on muuttunut suuresti viimeisten vuosikymmenten aikana.

—Tutkimustieto on lisääntynyt ja nykyään tiedetään lapsen kehityksestä paljon enemmän kuin urani alkuvaiheissa 40 vuotta sitten. Julkisessa puheessa saatetaan tosin yhä olettaa, että lapsi alkaisi oppia vasta koulunaloitusiässä. Tutkimusten perusteella tiedämme, että oppiminen alkaa jo kohdussa. Edelleen saatetaan myös ajatella, että alle kolmevuotias tarvitsisi ensisijaisesti hoivaa ja että lapsi kiinnittyy pelkästään aikuisiin. Lapsen kapasiteetti olla vuorovaikutuksessa on kuitenkin laajempi: lapsi alkaa suuntautua jo varhain toisiin lapsiin. Siksi muiden kanssa oleminen ja oppiminen ryhmässä on lapsille merkityksellistä, Karila toteaa.

Lapset itse mieltävät oppimisensa laajasti, mikä saa tukea uusimmasta tutkimuksesta. Oppimisestaan kertoessaan lapset kuvailevat vaikkapa sitä, kuinka he oppivat kiipeämään puolapuissa tai kuinka muut opettavat menemään paremmin liukumäessä. Karilan ja brasilialaisten tutkijakollegoiden tutkimus osoittaa lapsilla olevan oppimisesta hyvin samanlaisia ajattelutapoja maantieteellisistä ja kulttuurisista eroista huolimatta. Lasten keskinäinen toiminta oppimisen prosesseissa on kuitenkin tärkeä ottaa huomioon pedagogista toimintaa rakennettaessa.

Päivähoito on aikanaan mielletty ensisijaisesti työvoimapolitiikaksi, jonka ansiosta vanhemmat saattoivat mennä töihin. Nyt toimintaa tarkastellaan lapsen näkökulmasta ja pohditaan, millaisten pedagogisten ratkaisujen kautta lapsen kehitystä ja oppimista voidaan tukea. Nimitys päivähoito on myös korvattu uutta tulkintaa paremmin vastaavalla varhaiskasvatuksen käsitteellä.

Kuva: Silja Viitala

Tutkimustietoa lainsäädäntöön

Karila on ollut pitkään mukana erilaisissa kansallisissa työryhmissä ja siten päässyt tuomaan uusinta tutkimustietoa esille sekä vaikuttamaan tutkijana oman alansa merkittäviin asioihin. Lukuisat tehtävät tuovat haasteita työajan riittävyydelle. Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston yhdistyminen on tuonut oman lisänsä tiedekunnassa tutkimusvaradekaanina toimivalle professorille.

—Nytkin on käynnissä useita päällekkäisiä projekteja, mutta oikeastaan tämä on minulle normaalia. Omassa työnkuvassani painotan voimakkaasti yhteiskunnallista vuorovaikutusta. Olen toiminut koko 2000-luvun alan kehittämisessä ja sinä aikana Suomessa on ollut kaikkiaan viisi pääministeriä ja erilaisia hallituksia. Nyt työskentelen lapsistrategian perusteita luovassa ryhmässä.

—2000-luvun alussa toimin työryhmässä, jossa valmistettiin Varhaiskasvatuksen valtakunnalliset linjaukset -asiakirja ja myöhemmin laadittiin ensimmäinen opetussuunnitelma varhaiskasvatukseen. Samoin on valmisteltu useissa vaiheissa lainsäädäntöä, tehty varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta ja laatusuositukset sekä arvioitu ja kehitetty varhaiskasvatuksen koulutusta. Näkemys varhaiskasvatuksesta instituutiona ja sen yhteiskunnallisista tehtävistä on muuttunut, Karila toteaa.

Karila on tällä hetkellä tiiminjohtajana ja vuorovaikutusvastaavana Strategisen tutkimuksen neuvoston (SA) rahoittamassa CHILDCARE -tutkimuskonsortiossa. Tutkimuksessa käsitellään tasa-arvon kysymyksiä lastenhoidon tukien, varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen järjestelmissä.

—Tarkastelemme kymmenessä kunnassa, millaisia varhaiskasvatuksen polkuja lapsille muodostuu. Kansallisesta ohjauksesta huolimatta kunnilla on melko suuri vapaus järjestää lastenhoidon tuet ja varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palveluja. Alueellinen vaihtelu muodostaa yhden perustan perheiden ratkaisuille.

Myös vanhempien valinnat vaihtelevat. Korkeammin koulutettujen äitien perheet käyttävät enemmän varhaiskasvatuksen palveluja. Heikomman työmarkkina-aseman omaavat äidit ja maahanmuuttajataustaiset perheet taas käyttävät enemmän kotihoidon tukea. Silloin myös yli 3-vuotiaat lapset ovat usein kotona.

Kirsti Karila on varhaiskasvatuksen professori Tampereen yliopistossa. Parhaillaan Karila työskentelee CHILDCARE-tutkimushankkeen parissa. Karila kuvattiin Åkerlundinkadun Virta-rakennuksessa. Kuvassa Karilan takana taidemaalari Toivo Rossin teos. Kuva: Silja Viitala

Elintasoeroja tasattava

Viimevuosina on havahduttu elintasoerojen kasvamiseen ja lisääntyneeseen lapsiperheköyhyyteen.

—Mielestäni varhaiskasvatukselle asetetaan syrjäytymisen ehkäisyssä jo liikaa vastuuta. Sen kautta ei voida ratkaista elintasoeroja, esimerkiksi lapsiperheiden köyhyyteen pitää puuttua muilla tavoin. Kyse on ennen kaikkea yhteiskuntapolitiikan keinoista, jotka liittyvät tukijärjestelmiin ja veroihin. Varhaiskasvatus voi kuitenkin tasata eroja tarjoamalla lapsille asioita, jotka ovat tärkeitä elämässä, Karila toteaa.

—Perheiden koot ovat nykyään pienempiä, eikä kotona välttämättä ole toisia lapsia. Mikäli lapsilta kysytään, kertovat he yleensä, että päiväkodissa parasta ovat toiset lapset. Kyse ei ole pelkästään ongelmien tai syrjäytymisen ehkäisystä vaan siitä, että lapset saavat mielihyvää ollessaan toisten lasten ja mielenkiintoisten asioiden parissa.

Suomessa on jo merkkejä väestöryhmien eriytymisestä esimerkiksi asuinalueiden mukaan. Karilan mukaan olisi syytä kiinnittää huomiota yksityisen palvelutuotannon rooliin mahdollisessa eriarvoistumisessa: yksityinen palveluntuottaja voi rajata toimintaa esimerkiksi siten, että ne eivät ota palvelujen käyttäjiksi alle 3-vuotiaita tai erityistukea tarvitsevia lapsia. Maksupolitiikalla voidaan myös kohdentaa palveluja varakkaimmille väestöryhmille. Kuntien tulisi palvelunjärjestäjinä kiinnittää enemmän huomiota asiaan.

Kaikesta yhteiskunnallisesta kehityksestä huolimatta koulutus periytyy edelleen. Kyse on rakenteellisten seikkojen lisäksi usein hyvin hienovaraisista asioista, jotka liittyvät kulttuuriin ja vanhempien antamaan tukeen ja rohkaisuun.

Kuva: Silja Viitala

—Olen itse joutunut ylittämään monia kynnyksiä päästäkseni eteenpäin elämässä. Kasvoin erittäin köyhässä perheessä, äitini oli tehdastyötä tekevä yksinhuoltaja. Muistan, kuinka hän lukiossa ollessani joutui tekemään tehtaassa usein kahta vuoroa päivässä pystyäkseen maksamaan minun ja sisareni koulukustannukset. Äitini kuitenkin arvosti koulutusta ja rohkaisi siihen. Itse sain myös koulusta ja opettajilta paljon tukea, esimerkiksi musiikinopettajani antoi ilmaisia soittotunteja. Tällä on ollut suuri merkitys elämässäni. Minusta on tärkeää uskoa tasa-arvoon ja saada lapsissa oleva potentiaali esille riippumatta siitä, millaisesta perheestä lapsi tulee.

Karila opiskeli ensin lastentarhanopettajaksi. Valmistuttuaan vuonna 1976 hän työskenteli kentällä kymmenen vuotta ja samalla jatkoi maisteriopintojaan. Myös väitöskirja valmistui pääosin työn ohessa. Siinä vaiheessa työ oli jo muuttunut lastentarhanopettajien kouluttajan tehtäväksi.

—Äitini oli 1960-luvun lopussa töissä tehtaan lasten seimessä, jossa oli alle kolmivuotiaita lapsia. Asuimme viereisessä talossa ja olin usein iltapäivisin seimen pihassa. Äidillä oli kova huoli hoidon laadusta, sillä seimessä saatettiin esimerkiksi pakkosyöttää lapsia. Olen jälkeenpäin miettinyt, että äitini huomiot ovat vaikuttaneet siihen, että aloin kiinnostua kasvatusasioista, Karila pohtii.

Teksti: Arja-Leena Paavola
Kuvat: Silja Viitala

www.professoriliitto.fi